Second Life Syndrome - Get in the Pit (Finnish)

Puolalaisen Riversiden toinen levy, Second Life Syndrome tekee selväksi heti alusta alkaen, että bändi on kehittynyt huimasti bändin debyytin, Out of Myself:n jälkeen. Riversiden musiikkia on verrattu jonkinlaiseksi sekoitukseksi Opethia, Anathemaa ja Porcupine Treetä ja vaikkei suoraan toisiin bändeihin vertaaminen teekään sille oikeutta, antavat nuo vähän kuvaa, millaisesta bändistä on kyse.

Avausraita After aloittaa maalailun, kasvaen lähes yksinomaan lauluharmonioiden varassa aina seuraavaan biisiin asti. Koko levylle tunnusomainen kitaraliidi istuu kauniiseen introon erinomaisesti. Sumuista ja seesteistä kuvaa maalataan heti ensimmäisistä nuoteista aina loppuun asti. Toinen biisi Volte-Face antaakin kuulijalle jo sitten selkeämmän lupauksen tulevasta – seesteisestä, synavoittoisesta maalailusta siirrytään välillä rankempiin mättöriffeihin, kitaran jyrätessä basson ja rumpujen tahdittamana eteenpäin ja aivan yhtä helposti kuin siirryttiin kevyestä rankempaan, siirrytään takaisin kauniiden kitaraliidien ja synamattojen maailmaan. Jokainen levyn biisi kuulostaa Riversideltä itseltään ja vaikka osa biiseistä onkin selkeästi toisia rankempia tai kevyempiä, yhdistää niitä kaikkia juuri tuo, ainakin minun mieleeni tuleva, seesteinen, sumuinen ja surumielinen tunnelma, joka toistuu biisistä toiseen, pienin variaatioin. Tunnelman luomiseen käytetään aikaa ja vaivaa ja biisien teemoja kasvatellaan pikkuhiljaa ja hätäisimpien korvaan levy saattaakin kuulostaa hivenen tylsältä. Biisien pituudet vaihtelevat mielettömän kauniin ja yksinkertaisen Conceiving Youn reilusta kolmesta ja puolesta minuutista aina Second Life Syndromen reiluun neljääntoista minuuttiin.

Mariusz Dudan herkät ja tunnelmalliset vokaalit istuvat musiikkiin lähes täydellisesti, ja lähteepä mieheltä rajummatkin karjaisut tilanteen sitä vaatiessa. Omintakeista leimaa levylle tuo tila, jonka toisen kitaristin puuttuminen on jättänyt. Suurimmassa osassa biisejä ei soi kuin yksi kitara kerrallaan ja tämä tuo mielettömästi dynamiikkaa lisää – kaikkea ei ole, kuten nykyään valitettavan usein kuulee, pakattu aivan täyteen, vaan kulloinkin soivat instrumentit ja melodiat pääsevät oikeuksiinsa. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla pitkästä aikaa bassovetoisia kuvioita – kitarat kun tuntuvat metallin saralla jyräävän basson toimiessa vain niille taustana ja lisäpotkun antajana. Levyn soundimaailma on suhteellisen yksinkertainen ja helppo omaksua. Jossain määrin parempaa tuotantoa jäisi ehkä kaipaamaan rumpujen osalta, koska soundit jäävät tällaisenaan vähän eleettömiksi ja latteiksi. Muiden instrumenttien kohdalla tätä ei huomaa.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on upea progresiivisen metallin teos, joka kyllä ansaitsee paikkansa jokaisen progediggarin levyhyllyssä. Arvostelijaraasun sydämen levy ainakin vei täysin.

Publication

2007-05-17

Reviewer

Jaakko Jernberg

Rating

9/10